Los Gigantes

Aamulla suuntasimme paikkaan nimeltä Los Gigantes - jättiläiset... kyseessä tosin on pieni kalastajakylä jossa on kala satama ja kallioseinämä joka on 500m miltei pystysuoraan, ja kuulemma jatkuu pinnan alla toisen saman verran. Teno vuoret päättyvät kuin pystyseinään :)

Matkaa ei ollut paljoa La Caletasta ollut kuin noin 25 km, mutta kun bussi (titsa) meni sinne kiertäen kaikki "maitolaiturit" - tuntui reitti kestävän "iäisyyden". Jäimme Los Gigantessa pois bussista hyvin korkealla - josta kuvittelimme kävelevän sinne kallioseinämän reunoille, mutta koska omatoimi matkalaiset eivät päässee kuin lähelle, zoomailimme kameroilla seinämää.

 Alaspäin kulkiessamme alkoi vatsa kurnia, kun toisen kerran ohitimme Mamma Lucia pizzerian -se suorastaan "huuteli hävyttömiä" ja poikkesimme käyttämään WC:tä ja samalla söimme aidot italialaiset pizzat huuhtoen pizzan alas aidolla Coca Colalla. Hyvää pitsaa muuten.

Pizzan jälkeen aloimme kävella alaspäin, etsien paikkoja joita näimme sieltä korkealta. Oikeastaan tämä korkealta alaspäin strategia oli hyvä, saimme jonkinlaisen kuvan minne mennä ja miten sinne pitäisi päästä.

Aikamme käveltyämme löysimme Los Giganten sataman jossa oli venetta jos jonkinlaista ja sataman vesi oli todella kirkasta. Kalat uiskentelivat pinnalla ja olivat sellaisia parikiloisen kokoisia.

Kun nämä oli nähty, alkoi bussiaseman etsintä, sitten Päivi löysikin bussi aseman jonne menimme odottelemaan bussia... 

Guanchet

Useampaan kertaan täällä blogissa on mainittu guanchet, Kanariansaarten alkuasukkaat. Sananen heistäkin siis lienee paikallaan, tarkoitus oli julkaista tämä teksti jo aikaisemmin, mutta jotenkin se viimeistely jäi.

Aloitetaan ensinnä saarten alkuasukkaista eli Guancheista. He olivat siis Pohjois-Afrikkalaista alkuperää,
berbereitä, jotka asuttivat Kanarian saaria vuosituhansia (heistä on jälkiä saarilla jo vuodelta 3000 eaa) ennen kuin portugalilaiset ja espanjalaiset valloittivat saaret. Guancheilla oli omat tapansa, kielensä ja kulttuurinsa, joka perustui heimoyhteisöihin, heillä oli omat päällikkönsä eli kuninkaansa. Viimeisin guanchien hallitsema Kanarian saarista oli Teneriffa, joka valloitettiin Espanjan kruunulle 1495.

Guanchit olivat pitkiä, vaaleahiuksisia ja - ihoisia. Sana guanche tarkoittaa varsinaisesti Teneriffan poikaa. Toki guanchet asuivat myös muilla saarilla kuin Teneriffalla, ja heillä oli aikanaan omat nimityksensä eri saarten ja heimojen asukkaille, on sana guanche vakiintunut tarkoittamaan kaikkia saarilla ennen espanjalaisten aikaa asunutta alkuperäisväestöä.

Muinaiset kanarialaiset edustivat kivikautta, heillä ei ollut tietoa metalleista tai veneenrakentamisesta, mutta heillä oli silti varsin pitkälle kehittynyt sosiaalirakenne. Heimoa johtipäällikkö, joka neuvotteli asioista vanhempienneuvoston kanssa, valta oli periytyvää eli kulki isältä pojalle. Espanjalaiset kohtelivat guancheja eri saarilla eri tavoin, esimerkiksi la Gomeralla heitä kohdeltiin julmasti ja orjuutettiin sekä tapettiin pienimmästäkin syystä. Samoin toimittiin Teneriffalla, koska saari jouduttiin valloittamaan guancheilta Espanjalle taisteluin.

vuosisatojen kuluessa guanchet ovat sopeutuneet ja sulautuneet ympäröivään yhteiskuntaan niin, ettei heitä enää erillisenä kansana tai heimona ole olemassa.

Guanchien suuruuden ajoista muistuttavat vielä 9 viimeisen guanche-päällikön patsaat Candelarian basilikan edessä.

la Gomera - päiväretki

Vaikka la Gomerasta on nyt jo tullut kirjoitettua ummet ja lammet, niin vielä yksi teksti aiheesta tulee, sen jälkeen lupaan jättää saaren hetkeksi rauhaan.

Lähdimme siis aamusta liikkeelle ja koska kerran kyseessä oli matkanjärjestäjän retki, aamu alkoi bussiajelulla ympäri Fanabeetä, Playa de las Americasia ja Los Christianosia ennen satamaan menoa. Satamassa saimme sitten liput Fred Olsen - varustamon trimaraanille. Laivalla oli useampia kahviloita ja erilaisia istumapaikkoja, vahinko vaan, että ikkunanpesijä oli hoitanut hommansa hiukan huonosti eli ikkunoiden läpi kuvaaminen oli yhtä tuskaa. Onneksi sentään jotain kuvia saatiin.

Laivamatka kesti kaikkineen sellaiset reilu 50 minuuttia. Laiva pääsi lähtemään myöhässä, koska lipuntarkastajat hoitivat hommansa perusteellisesti ja rauhallisesti ja matkustajia oli paljon...Tuo laiva siis lähti los Christianoksen satamasta ja saapui la Gomeralla saaren pääkaupunkiin San Sebastianiin.

Oppaamme muistutti meitä, että laivasta pitää olla sitten mahdollisimman nopeasti pois, jotta päästää lähtemään ripeällä tahdilla eteenpäin. No mehän sitten rynnimme laivasta ulos ja pääsimme kuin pääsimmekin starttaamaan ensimmäisten joukossa maantielle.Ensiksi ajoimme San Sebastianista pohjoiseen saaren itärannkoa Hermiguan laaksoon. Hermiguan laakso on saaren heldelmällisintä vilejyaluetta, jossa kasvatetaan trooppisia hedelmiä kuten banaaneja, mangoa, mangaa, papaijaa ja avokadoa. Koska laaksojen pohjat ovat pienia, on suurin osa vieljelymaista terassipengetrryksinä vuoren rinteissä.

 

 

Opimme tällä reisulla mm. sen, että yksi banaanipensas (se ei ole puu, vaan pensas, jonka lehdistä muodostuu puumainen varsi) kasvattaa elinkaarensa aikana vain yhden banaanitertun eli tuottaa yhden sadon. Tämän kasvamiseen pienestä taimesta valmiiksi sadoksi menee kaiken kaikkiaan 18 kuukautta aikaa. Banaani lisääntyy itsekseen eli juuriversot tai vastaavat nousevat edellisen banaanin lähelle. Yleensä banaanin viljelijät kasvattavat yhtä aikaa kolmea sukupolvea banaaneja; isoäitiä, äitiä ja tytärtä.

La Gomerahan on liki pyöreä saari, jonka halkaisija on n. 70km. Saaren pienoismalli varmaan antaa jonkinlaista kuvaa saaren pinnanmuodoista. Siis kuten on jo muutamaan kertaan mainittu, paljon jyrkkiä vuoren rinteitä, pieniä laaksoja ja kapeita serpentiiniteitä.

La Gomeralla on kuusi kylää ja vaikka maa olisi miten tiukalla, niin jokaisesta kylästä löytyy jalkapallokenttä. Sen verran tasaista plänttiä on aina oltava.

La Gomeran korkein laavatappi on nimeltään Kolumbuksen muna ja sen vieressä on vastaavasti sitten syvin rotko, jonka syvyys on n. 800m. Valitettavasti kuvat eivät juuri anna oikeutta saaren upeille maisemille. Lisäksi kuvaaminen on niin tuurista kiinni, meilläkin oli noin viiden minuutin pysähdys tuossa Kolumbuksen munan kohdalla, osa sai hienoja kuvia, mekin kohtalaisia, jotkut miettivät pari sekuntia liikaa ja taas oli usvahuntu edessä. Näkymä tosiaan vaihtui noin viidessä sekunnissa täysin paljaasta ihan sumuiseen, sitten sumu saattoi jäädä leijumaan munan ja rotkon ympärille minuutiksiki ja häipyä taas yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Päivän aikana me ajelimme pitkin saaren itärannikkoa ja sieltä keskiosaan. Länsipuoli jäi kiertämättä, mutta oppaamme suositelli, että jos Gomeralle haluaa tulla pidemmäksi aikaa, kannattaa varata majoitus jostain lounais-rannnikon kylästä, sillä siellä on paljon pieniä idyllisiä majataloja. La Gomeralla on muuten yksi loistohotellikin Tecina, sellainen, jossa on oma golfkeskus.

Teneriffan ja la Gomeran välillä on samanlainen kissanhännän veto kuin Porin ja Rauman välillä, niinpä kun teneriffalaiset jaksavat kehua omistavansa saarten korkeimman vuoren, toteavat gomeralaiset, että sitä pitää tulla Gomeralle katsomaan, jotta todella näkee milltä se näyttää.  Kas tässä siis Teide Gomeralta kuvattuna.

Mustekala ja banaani

Koska minulla on valitettava taipumus sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti tunkea nenäni kaikkiin mahdollisiin soppiin, on täälläkin tullut taas maisteltua kaikkea mielenkiintoista. Yritän aina reissuillani löytää jotain paikallista maistettavaa, jos se vain on mahdollista. Täällä tuo paikallinen on ollut erilaisia kaloja ja kanarianbanaaneja noin esimerkiksi.

Olen maistanut mustekalaa useamman kerran, koska sitä on minulle moneen kertaan kehuttu, mutta lopputulos on aina ollut sama: kuin kumilenkkiä söisi. Nyt tuli kuitenkin vastaan mustekala, joka ei tuntunut suussa kumilenkiltä ja maistuikin ihan hyvältä. Uskomatonta, mutta kyllä se sitkeys (miksi tästä tulee taas mieleen kumilenkki) joskus palkitaan. Kuvassa mustekala oikealla ja grillitomaatti vasemmalla (tomaatti on muuten ainoa vihannes, jota täällä tarjotaan joka aterialla ja vähintään kahdessa tai kolmessa muodossa).

Tomi, kaksonen kun on, on kunnostautunut bongaamalla kaksosbanaaneja. En ole misään muualla niitä nähnyt, mutta paikallinen kanarianbanaani tuntuu tuottavan kaksosia kohtuullisen usein, koska niitä on nähty jo useampia.

Kanarianbanaanihan on ihan oma banaanilajinsa ja eroaa meille Suomeen tuotavista Etelä-Amerikkalaista serkuistaan siinä, että on lyhyempi ja käyrempi, mutta huomattavasti herkullisempi.

Koukussa Gomeraan

Jotenkin tuo la Gomeran saari kaikkine legendoineen, taruineen ja maagisine pysähtyneine tunnelmineen onnistui viemään sydämeni. Näin jo itseni ihan oikeasti vaeltamassa reppuselässä Garajonayn metsässä ja kurvailemassa vespalla noita vuoristoteitä laaksosta toiseen. Valitettavasti tässä kohtaa yleensä järjenääni saapuu kuvioihin ja siirtää mielikuvan paikallisen sairaalan ensiapuun ja röntgeniin, jossa parsitaan kasaan rotkoon kaahannutta kolaripotilasta. Joten ehkä minun on vain tyytyminen muistelemaan menneitä ja katselemaan kuvia.

Gomeraa sanotaan myös noitien saareksi, mikä arvattavasti johtuu saaren poikkeuksellisesta rakenteesta ja ilmastosta. Saarella on todella syviä, jyrkkiä rotkoja ja pieniä laaksoja niiden välissä sekä sitten aivan saaren keskellä laakea tasainen alue, Laguna grande, suuri järvi eli sammuneen tulivuoren kraatteri joka yhä edelleen täyttyy vedellä rankkasateiden aikana. Laguna grande sijaitsee keskellä Garajonayn metsää, jossa leijuu suurimman osan ajasta aavemaiset vaakasuoraa sadetta tuovat sumupilvet. Tunnelma on todellakin sellainen, että tuntuu kuin ei olisi metsässä yksin. En siis yhtään ihmettelee, että metsässä liikkuessaan kuulee ja näkee kaikkea sellaistakin, mitä siellä ei todellisuudessa ole. Oman lisänsä varmaan tuo myös legenda paikallisesta kyöpelinvuoresta eli noitien kokoontumispaikka siis käräjäkivet, jotka sijaitsevat Laguna granden keskellä. Siellä siis kerrotiin noitien kokoontuneen ja tehneen taikojaan (oppaamme siivosi historiasta osan ja jätti mainitsematta, että samalla paikalla pidettiin myös noitarovioita siihen aikaan kun katolinen kirkko vainosi noitia). Noihin käräjäkiviin liittyi myös toinen legenda, mikäli miespuolinen henkilö ne laskee, niin häneltä menee muisti. En tiedä toimiiko se valokuvasta, mutta ihan varmasti aion koettaa sitä seuraavalla kerralla kenkäkaupasta tullessani:"katso kulta ostin parit kengät..." Sitten valokuva ja kivien laskeminen "jaa mitkä uudet kengät, en ole ostanut kenkiä ainakaan kuukauteen..."

Jos jollain muulla on tarvetta, niin tällä kuvalla voipi testata, josko se muistin tyhjennys onnistuisi. Lisämausteena voi varmaan vielä tarjoilla suomalaista versiota gomelaisten paikallisjuomasta Gomeronista, jos se vaikka auttaisi asiaa. Gomeralainen versio pitää sisällään pontikkaa maustettuna palmuhunajalla (kokoon keitettyä palmun mahlaa eli plamusiirappia), joten suomalaiseen versioon voisi varmaan pistää tummaa siirappia kossupulloon...

 Tässä siis ne käräjäkivet ja naisiin hän tämä ei siis vaikuta eli voipi laskea ilman uhkaa muistin menetyksestä.

Garajonay ja Lauri silva

La Gomeran saaren pinta-alasta aikanaan 90% oli metsää. Osa oli perinteistä kanarianpalmumetsää, mutta suuri osa oli niin sanottua Lauri Silva - metsää, joka on hyvin vanhaa ja jonka kasvillisuus on peräisin esihistorialliselta ajalta, tertiäärikaudelta, joka oli n. 20 miljoonaa vuotta sitten.

Nykyisin tuota Lauri Silva metsää on jäljellä alle 10% saaren pinta-alasta ja siitäkin vähästä vuonna 2012 todennäköisesti tahallaan sytytetty tulipalo tuhosi neljänneksen. Palo jatkui kuivassa maastossa kuukausia ja jälki on tietenkin lohduttoman näköistä, kun tietää, että kyseisen matsän kasvaminen ennalleen vie vuosisatoja.

Tuo Lauri Silva eli laakeripuumetsä on tosiaan 20 miljoonaa vuotta vanha metsätyyppi, jota on enää muutamissa paikoissa maapallolla. Suurin noista alueista on la Gomeralla sijaitseva Garajonayn metsä. Nimitys Lauri Silva viittaa kahteen asiaan, vaikka kyseisessä metsätyypissä kasvaa paria kymmentä erilaista puulajia, muistuttavat niiden kaikkien lehdet laakeripuun lehtiä muodoltaan. Toiseksi Lauri Silva viittaa kahteen metsän tyypillisimpään kasviin tietynlaiseen myrttiin ja puukellokanervaan. Tuo puukellokanerva on todellakin nimensä mukainen, kanerva, joka kasvaa jopa viisi metriä korkeaksi puuksi.

Garajonayn metsä on siis tänä päivänä luonnonsuojelu aluetta ja myös UNESCOn maailmanperintökohde, koska se tosiaan on viimeiset rippeet siitä, mitä noista joskus koko Välimeren alueen peittäneistä laakeripuumetsiköistä on jäljellä. Metsän keskellä Laguna granden alueella on taukopaikka, jossa on mahdollista pitää pitää picniciä ja grillata merkityillä nuotiopaikoilla, muutoin metsässä saa vaeltaa erilaisia patikkapolkuja pitkin, joita on jokaiseen makuun, on helppoja, leveitä polkuja, joissa on vähän nousuja ja laskuja ja vaativia polkuja, joissa on kapeat polut, paljon nousuja ja laskuja. Leiriytyä Garajonayhin ei kuitenkaan saa, vaan yöksi täytyy etsiä majapaikka jostain muualta.


Toisaalta, kun ottaa huomioon metsän taianomaisen tunnelman, en ole lainkaan varma, haluaisiko kukaan sinne jäädä telttailemaan. Metsässä kun leijuu koko ajan sellainen epämääräinen sumu, joka siis on pasaatituulten tuomaa kosteutta ja jota sanotaan vaakasuoraksi sateeksi, sillä se tiivistyy puiden oksille ja hoitaa kastelun sitä kautta. Varsinaisia tavallisia sateita Garajonayssa ei juuri ole, vaan kaikki kosteutus  tapahtuu tuon vaakasuoran sateen kautta. Se vesi, mitä kasvit eivät tarvitse, suodattuu hohkaisen maakerroksen läpi vulkaanisiin onteloihin (kyllä, la Gomera on tulivuori saari, kuten kaikki Kanariansaaret, se vain on ainoa, jossa tulivuoritoiminta on lakannut. Viimeisin tulivuorenpurkaus saarella oli noin kaksi miljoonaa vuotta sitten) ja toimivat la Gomeran makeavesivarastona. Jos ei olisi Garajonayn metsää, ei saarella olisi myöskään makeaa vettä.


Garajonayn metsän puiden tarkkaa ikää ei tiedetä, koska Kanariansaarilla kasvukausi on jatkuva. Tällöin puihin ei muodostu vuosirenkaita, eikä niiden ikää voida sitä kautta määrittää. Sammalen muodostumisesta ja muista mittauksista on päätelty, että vanhimmat puut ovat satojen vuosien ikäisiä.

Tässä kohtaa kuvat varmaan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten  Garajonayn metsä ja pari turistia lisäksi.

 

 

 

 

 

 

Lopuksi vielä romanttinen tarina siitä, miten metsä ja samalla saaren korkein vuoren huippu, joka myös on Garajonay, saivat nimensä. Guanchien aikaan la Gomeran heimopäällikkö järjesti suuret juhlat ja kutsui vieraakseen myös Teneriffan heimopäällikkön perheineen. La Gomeran päälliköllä oli kaunis tytär Gara ja Teneriffan päälliköllä komea poika nimeltään Jonay. Nuoret tietenkin rakastuivat ja pyysivät vanhemmiltaan lupaa yhteisen elämän aloittamiseen. Lupaa ei tullut, vaan Jonay lähetettiin pika pikaa takaisin Teneriffalle ja nuorten käskettiin unohtaa toisensa. Ei se kuitenkaan niin helposti käynyt, ja Jonay karkasi kotoaan ja purjehti Garan luokse. Nuoret olivat vaikean ratkaisun edessä, he halusivat kunnioittaa ja totella vanhempiaan, mutta myös elää yhdessä. Niinpä he päätyivät epätoivoisen rakastavaisten ikiaikaiseen ratkaisuun. He vaelsivat seudun korkeimmalle vuorelle, jossa Jonay veisti molemmista päistä teloitetun seipään, jonka toisen pään työnsi Garan rintaan ja toisen omaansa. Sinne he kuolivat sylikkäin. Kun gomeralaiset heidät löysivät, päättivät he nimetä nuorten kuolinpaikan siis seudun korkeimman vuoren heidän mukaansa Garajonayksi. Myöhemmin nimi on laajentunut tarkoittamaan myös vuorta ympäröivää kansallispuistoa.

Oikea kirjoitusasu tuolle metsätyypille muuten on laurisilva, mutta en jaksanut alkaa tapella täppäriä vastaan, joka vielä kymmenennenkin korjauksen jälkeen muutti kirjoitusasun vääräksi.

La isla Kolumbina- Kolumbuksen saari

Kolumbuksen saareksi, la isla Kolumbinaksi, kutsutaan Kanariansaarten toiseksi pientä saarta la Gomeraa. Tämä noin 70 kilometriä halkaisijaltaan oleva saari on lähes pyöreä, ja sille tyypillisiä ovat syvät rotkot, korkeat vuorenrinteet ja noihin rinteisiin pengertämällä rakennetut pienet peltotilkut, joita viljellään edelleen perinteisin menetelmin käsityönä (tämä ihan siitä syystä, että yksi iso Valmetti pellolle ajettuna peittäisi koko pellon, eikä sitä myöskään saisi enää pellolta pois).

Gomeran saarella tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja siellä on edelleen jäljellä Kolumbuksen aikaisia taloja ja kirkkoja. Niin se Kolumbus... Tarina on pitkä ja monipolvinen, mutta lyhennetään sitä vähän. Kolumbus tosiaan poikkesi la Gomeralla useampaan otteeseen, kahdesta syystä. Ensiksi siksi, että la Gomeralla oli satama ja pellot sekä varastot lähellä toisiaan eli laivat oli hyvin helppo varustaa siellä pitkää matkaa varten. Toisekseen siksi, että siellä asui saarta hallinneen kreivin leski, kaunis Beatrix, jonka kanssa Kolumbus oli tutustunut Espanjan hovissa vieraillessaan ja jonka kuningatar Isabella oli naittanut la Gomeran kreiville saadakseen kaunottaren mahdollisimman kauas kuninkaasta (silloin 1400-luvun lopussa la Gomera oli tunnetun maailman äärirajalla). Leskikreivitär Beatrixin kanssa Kolumbus vietti helliä hetkiä Kreivin torninsa tunnetussa rakennuksessa, joka on restauroitu Kolumbuksen lähdön 500- vuotis juhlien kunniaksi entiseen loistoonsa.

Joku voisi kysyä, että miksi juuri pieni la Gomera päätyi tällaisen historiallisen tapahtuman näyttämöksi. Ei pelkästään kauniin Beatrixin takia, vaan myös siksi että Kolumbuksen lähtiessä ensimmäiselle purjehdukseelleen suurempi Teneriffa oli edelleen guanchien hallinnassa ja Gran Canarialla laivaston varustaminen olisi ollut vaikeampaa peltojen ja varastojen ollessa kauempana satamasta. Niinpä Kolumbus siis varusti la Pintaan, la Ninan ja Santa Marian lähtökuntoon Gomeralla ja suuntasi 6.9.1492 kohti Intiaa. Maata löytyi 12.10.1492 ja kuten kaikki tiedämme kyseessä ei ollut Intia, vaan Hispaniola eli nykyinen Haiti ja Dominikaaninen tasavalta. Tätä merkittävää purjehdusta muistellaan joka vuosi syyskuussa la Gomeralla starttaavalla Kolumbuksen regatta -purjehduksella, jossa purjehtijat seuraavat Kolumbuksen reittiä Gomeralta Dominikaan.

Turha kai sanoakaan, että saarella otetaan kaikki mahdollinen irti Kolumbuksesta. Saaren korkein laavatappi eli tulivuoren purkauskanavaan jähmettyneestä magmasta muodostunut kova kiviaines, joka on jäänyt jäljelle tulivuoren tapahduttua siitä ympäriltä, on nimeltään Kolumbuksen muna. Tähänkin liittyy legenda, joka lienee syytä kirjata muistiin. Tehtyään useamman löytöretken Kolumbus oli kuuluisa ja rikas. Hänen käydessään Espanjan hovissa muutamat hovimiehet alkoivat vähätellä hänen saavutuksiaan toteamalla, että olisihan tuohon nyt kuka tahansa pystynyt. Aikansa pilkkaa kuunneltuaan Kolumbus otti pöydältä kananmunan ja pyysi miehiä asettamaan sen pystyyn niin ettei se kaadu eikä vieri. Jokainen vuorollaan yritti, mutta aina yhtä heikoin tuloksin, muna kaatui. Lopulta Kolumbus otti munan, napautti sitä kevyesti pöytään,vain sen verran, että kuori säröili ja asetti munan seisomaan pystyyn. Tähän hovimiehet toteamaan, että olisi hän tuohon kuka tahansa pystynyt, mihin Kolumbus vastasi, että niin olisi, mutta MINÄ sen tein.

 
Nykyään noita munia myydään Gomeralla matkamuistoiksi, tässä mallikappale oppaamme Maijun kädessä.

Kuvassa oleva talo on tullitalo eli Kreivintalo, jonka pihassa tuossa palmun juurella on kaivo, josta Kolumbus otti makean veden laivoihinsa. Jos se olsii ollut mahdollista, olisimme tietenkin menneet ammentamaan vettä tuolta, mutta talo oli tällä kertaa suljettu, siellä tehtävän remontin takia. Jäi siis Kolumbuksen kanssa kaivo jakamatta.

Tässä Casa de Colonissa hän myös yöpyi siis Kreivin tornin ohella.

Viimeisessä kuvassa kirkko, jossa Kolumbus kävi rukoilemassa suojelusta matkalleen.

Vihellyskieli el Silbo

Kuvitellaan, että asut saarella, jossa on muutamia asumiskelpoisia laaksoja, joita erottavat toisistaan pahimmillaan jopa kilometrin korkuiset vuorenrinteet ja jossa puhaltavat voimakkaat pasaatituulet jotka tuovat mereltä runsaasti kosteutta. Olet paimenessa vuoristossa ja Huomaat vastakkaisella rinteellä kaverisi, jonka kuulumisia haluaisit kysyä sekä tietedustella laumastasi kadonnutta lammasta. Miten toimit? Huudat niin kovaa kuin pystyt? Jokainen tuulta vasten huutanut tietää, miten vähän matkaa ääni tuulessa kantaa ja miten helposti se hukkuu. Ei siis toimi. Nuotio ja savumerkkejä? Muuten hyvä idea, mutta siinä kosteudessa ja tuulesta ei mitenkään helppo homma. Näissä olosuhteissa kehittyi el Silbo, vihellyskieli.  Vihellys kun kantaa huutoa paremmin yli tuulen ja kuuluu kaemmas kuin huuto. Alunperin se oli paimenten tapa kommunikoida keskenään ja ohjailla laumaansa, tänä päivänä se on gomeralaisten ylpeys, jota opetetaan äidinkielen tunneilla.

Meille tätä el Silboa esiteltiin lounaan aikaisena viihteenä, mutta melko uskomattomiin suorituksiin he viheltämällä pystyivät. Ensiksi oli tietenkin se perinteinen "Hyvää päivää kirvesvartta" - esitys, jossa vihelleltiin ties mitä liirum laarumeita. Lähinnä nuo tällaiseen tottumattomaan korvaan kuullostivat linnunlaululta. Seuraavassa osassa he näyttivät, miten vieraitakin kieliä voi viheltää, ihan tunnistettavissa olivat niin hyvää päivää kuin pullo mineraalivettäkin. Kaikkein paras oli kuitenkin sokkoleikki, jossa vierailta otettiin kolme erilaista esinettä ( meidän kohdallamme rannekoru, nahkatakki ja kympin seteli, mutta esineet ovat joka kerta eri, he eivät voi tietää niitä ennakolta), jotka piilotettiin yleisön joukkoon. Tämän jälkeen paikalle tuli toinen vihellyskieltä osaava henkilö, jolle ensimmäinen viheltämällä neuvoi, mitkä esineet oli piilotettu ja minne sekä kenelle ne kuuluivat. Uskomattomasti tämä etsijä löysi kaikki esineet ja palautti ne oikeille omistajilleen.

Malliesimerkki el Silbosta löytyy täältä https://m.youtube.com/watch?v=w3Y7-pjORgE
Autenttista materiaalia tulee sitten joskus parempien nettiyhteyksien myötä.

 Kolumbuksen suuren löytöretken 500-vuotis juhlallisuuksissa el Silboa, joka siis oli olemassa jo Kolumbuksen aikaan, käytettiin näytöksessä, jossa viheltäjiä oli sijoitettu ympäri saaren rannikon. Ensimmäinen vihelsi viestin liikkeelle ja sitten se lähti seuraavalle ja seuraavalle ja mikä uskomattominta, saapui takaisin saaren pääkaupunkiin San Sebastianin muuttumattomana.

Tulevia suunnitelmia

Eilinen päivä kului tutustuessa Candelariaan ja tämän päivän vietämme naapurisaarella la Gomeralla.

Blogiin olisi kyllä aineistoa sekä aiheita että kuvia ainakin kymmenen jutun verran, mutta emme ehdi niitä ihan vielä purkamaan. Tarkoitus olisi viettää sunnuntaina auringonotto ja bloggaus päivä, jolloin saattaa ilmetyä useampikin juttu. Osa jutuista menee julkaisuun niiden tapatumapäiville eli blogiin saattaa päivittyä tekstejä jo menneisiinkin päiviin, kannattaa siis vilkaista tekstiluetteloa.

Basilika de Candelaria

Kanariansaarelaisille uskonto ja katolinen kirkko ovat hyvin tärkeitä, vaikka saarilla ei montaa isoa kirkkoa olekaan. Katolisen kirkon kirkkojen jaottelu  menee kirkkojen koon ja niissä säilytettävien reliikien, aarteiden ja taideteosten mukaan suunnilleen seuraavasti katedraalit ovat suurimpia ja tärkeimpiä kirkkoja, seuraavaksi tulevat basilikan, kirkot ja kappelit. Kanariansaarilla on yksi katedraali ja yksi basilika. Tämä viimeksi mainittu sijaitsee Candelarian pikku kaupungissa noin 60km Playa de las Americasista pohjoiseen ja 20 km Santa Cruzista etelään autopista sudin varrella. Sinne pääse Americasista bussilla 111 ja matka kestää vajaan tunnin.

Basilika de Candelaria

Hohtavan valkoisena hehkuvan basilikan sijainnista ei voi erehtyä, sillä se näkyy sekä kauas merelle että pitkältä laakson pohjaa kohti laskeutuvien teiden varsilta. Juu, on sinne myös opasteet, jos ei pelkkään näköä kunnostukseen halua luottaa.

Basilikan edessä on aukio, jota vartioivat yhdeksän viimeisen guanche-päällikön patsaat. Pelkästään niidenkin takia Candelariassa kannattaisi poiketa, mutta vielä suurempi ihme on kätkettynä basilikan sisälle ja se on syy, joka saa katoliset turistit (ja miksei muutkin) poikkeamaan kaupungissa. Se on nimittäin Nuestra Senora de Candelaria, Candelarian musta madonna, jota oppaamme väittivät maailman ainoaksi mustaksi madonnaksi, mutta joka ei siis pidä paikkaansa, koska myös Rio de Janeirossa on yksi- sekin kyllä maailman ainoaksi väitetty.

Candelarian musta madonna on siis kynttilänpäivän (candelaria) madonna, jota palvotaan Kanariansaarten suojeluspyhimyksenä. Legendan mukaan kaksi guanche-paimenta löysi Neitsyt Mariaa esittävän patsaan saaren rannalta jo kauan ennen kuin kristinusko levitettiin saarelle miekkalähetyksen perinteen mukaan. Perimätietona kerrotaan, että patsas oli huuhtoutunut rantaan merihätään joutuneesta laivasta. Samoin kerrotaan legendaa siitä, että toiselta paimenesta halvaantui käsi, kun hän yritti kivittää Madonnaa. Miehet tietenkin pelästyivät ja veivät patsaan hallitsijalleen, joka piilotti patsaan luolaan odottamaan. Oikea aika tuli ja patsas asetettiin esille pieneen kappeliin, josta lanzarotelaiset kävivät sen varastamassa itselleen ja pistivät sen esille luostarinsa kappeliin. Joka päivä luostarin munkit käänsivät madonnan kasvot kirkon päin ja joka yö Madonna kääntyi niin, että sen kasvot olivat seinään päin. Pian lanzarotelaiset tajusivat, että oli syytä palauttaa Madonna veistos kotiin Teneriffalle. Tämän jälkeen Valon Madonnasta tuli pyhiinvaelluskohde.

Tällä hetkellä Basilikassa on esillä kopio, sillä alkuperäinen Candelarian mustan Madonnan patsas jätettiin vuonna 1826 valtavan vuorovesi aallon kuljetettavaksi merelle, josta sen sanottiin olevan peräisin. Näin mielikuvituksellisesti ajatellen voisi hän olla niin, että noita Madonna-patsaita olisi vain yksi, joka olisi Teneriffalla pistetty mereen ja kalastettu uudelleen esiin Riossa, kun aallot ovat sen sinne kuljettaneet. No mene ja tiedä, elokuun puolessavälissä ihmiset joka tapauksessa kokoontuvat Candelariaan juhlimaan Valon Madonnaa.

Toinen maailman ainoa musta Madonna

Olemme tänään nähneet hyvin mielenkiintoisen hahmon, nimittäin toisen maailman ehdottomasti ainoan mustan Madonna-patsaan. Tämä toinen sijaitsee Candelarian basilikassa täällä Teneriffalla ja sen toisen olemme ihan omin silmin nähneet Sao Sebastianin katetdraalissa Rio de Janeirossa...

Yllä täkäläinen versio, siitä toisesta en nyt sitten saanut kaivettua kuvaa, kun eivät ole arkistot mukana.

Kortin viilausta

Ihan ensiksi voin kertoa että kyseessä ei ole VISA, Mastercard tai muukaan kansainvälinen luottokortti - vaan paikallinen BONO-kortti (ei siis mitään tekemistä U2 bändin keulahahmon kanssa :))

Bono-kortti on siis kanariasaaren bussiyhtiön (Titsa) käyttämä ladattava kortti, jolla voi matkustaa heidän busseillaan edullisemmin ja kätevämmin kuin eurojen kanssa.

Ostimme keskiviikkona (25.3.) 50e arvoisen BONO kortin ja nyt, kun Päivi on hahmottanut linja-autojen aikataulut - niin olemme käyttäneet sitä kulkemiseen paikasta A paikkaan B.

Koska hotellimme on Play de la Americaksesta katsoen syrjässä (matkaa reilu 7 km americaksesen keskustaan) bussilla kulkeminen on edullisempaa kuin taksilla (vaikkakin taksilla pääsee "ovelle" asti. Menimme keskiviikko aamulla kimppakyydillä tjärebo(o)rin(g) tervetulotilaisuuteen taksilla ja se maksoi noin 14e yhteensä, jakajia meitä oli 4, eli per sierainpari se maksoi noin 3,5e. Bonokortilla "lysti" maksaa 1,15e per sierainpari, mutta jää Americaksessa linja-autoasemalle.

Nyt korttia on viilattu seuraavasti:

2x Playa de las Americaksesta tultu hotellille (2,3e) noin 7 km

1x Playa de las Americaksesta -> Candelariaaan (6,6e) noin 60 km
1x Candelarista -> Santa Cruziin (3,4e) noin 20 km
1x Santa Cruzista -> Playa de las Americakseen (9,2e) noin 80 km
1x Hotellilta ->  Playa de las Americakseen (2,3e) noin 7 km

Tähän mennessä se on maksanut kahdelta henkilöltä: 26,10e

Nyt herää kysymys, onko Suomen bussimaksut korkeita? Tuskin ne täälläkään ajavat katteetta.

Päivi komentoi: voisivat Porin linjat ottaa mallia, saattaisivat matkustajamäärät nousta...

Purowool - painetaan villaisella

La Gomeran retken sai edullisemmin, (nuukajusseja kun oltiin) kun kävi PuroWool esittelyssä, joka kesti noin 3 tuntia kaiken kaikkiaan.

Purowool on patja, petari, tyynyjä sekä peittoja tekevä ja myyvä firma, jonka tuotteet ovat villaa (lammasta ja kashmir) - Purowoolin esitys (noin 45 minuuttia) sisälsi paljon tuttua ja muutamia - "ai, sitä en tiennytkään" -juttuja. Tuotteihin tutustumista & ostaminen (n. 30 min) + lopun ajan jossa oli mahdollista ostaa muita villatuotteita, mm. selän lämmittimiä, istuin suojia ja aamutossuja (jotka ostin itselleni) koska hotellihuoneen lattiat ovat laatoitettuja ja aamulla ne tuntuvat kylmiltä...

Purowoolin Linja-auto haki meidät 06:00 aamulla ja palautti hotellille klo 09:00 takaisin eli koko reissu kesti noin 3 tuntia, mutta tällä 3 tunnin "uhrauksella", saimme molemmat La Gomeran retken puoleen hintaan. Purowool ei ollut onneksi mitään pakkomyyntiä - vaikka sitä vähän pelkäsimme.

Se miksi se alkoi 06:00 johtui siitä että tämä Purowool maksoi retkeläisille yhden retken puoleen hintaan, me valitsimme La Gomeran retken, joka oli vasta lauantaina (28.3.) Pari purowoolia kuuntelemaan tullutta, oli valinnut toisen retken, joka lähti Teidelle (tulivuorelle) heti esittelyn jälkeen. Teiden retken hinta oli muistaakseni kolmanneksen halvempi Purowoolin sponssaamana. La Gomera retken hinta oli noin puolet Purowoolin sponssaamana.

Tämä Purowool oli sinänsä turvallisempi vaihtoehto koska se on Thomas Cookin (mm. tjäreborin) "alihankkija" ja siksi se tuntuu turvallisemmalta kun on iso firma (Thomas Cook & Tjareborg) takana, eikä mitään sellaista, mitä on katujen varsilla on nähty jotka tarjoavat 12e retkiä lounaineen (+ luonaan yhteydessä "kerromme teille viimeiset uutiset marinovillasta ja kasmiristä...". Niissä esitteissä ei ole paljoa selvää firman nimeä nähtävissä, tms. jos niiden kanssa joutuu hankaluuksiin...

Hotelli Jardin la Caleta

Ensimmäistä kertaa olemme tällaisella pidemmällä reissulla niin, että majapaikkoja on etukäteen buukattuna vain yksi. Yleensähän olemme vaihtaneet maisemaa siinä viikon kohdalla. Nyt on siis kuitenkin kuukauden päivät sama osoite, joka on huoneistohotelli Jardin la Caleta.

Tässä hotellissa on kaikkiaan 244 huoneistoa, jotka ryhmittyvät allasalueen ympärille hiukan levähtäneen kolmion muotoon. Yhdeltä reunalta on merinäköala ja muilta sitten päänäkymä eli parveke on allasalueelle. Meidän huoneistomme kuuluu näihin jälkimmäisiin. Ovesta katsottuna on näkymä saaren keskiosan ja Teiden suuntaan ja parvekkeelta sitten taas tuohon allasalueelle.

Huoneistoja on useampaa eri kokoluokkaa, meidän lasketaan kaksioksi, sillä siinä on makuuhuone ja olohuone keittonurkkauksella sekä tietenkin reilunkokoinen parveke, jossa pöytä, neljä tuolia ja pyykinkuivausteline. Meillä tämä on kahdella käytössä, mutta esimerkiksi naapurissamme asuu urheilijanuorukaisia neljä samankokoisessa kämpässä. En kyllä tiedä, nukkuvatko ne siskonpetissä vai ovatko todella saaneet kulmasohvan riittämään kahdelle makuusijaksi. Sänky on kyllä niin leveä, että siihen mahtuisi helposti kolmekin koisaajaa, mutta kun se koostuu kahdesta erillisestä palasta, niin se kolmas nukkuja olisi tuota pikaa sänkyjen välissä lattialla.

Liitetään tähän nyt vielä muutama kuva kertomaan sitä, että ihan sellainen perussiisti, ei mitenkään ihmeellinen, mutta meille riittävä hotellihuone on kyseessä.

Suurin osa hotellin muista asukkaista on saksalaisia, mutta löytyy täältä meidän lisäksemme myös muutama suomalainen, pari jalkapallojoukkuetta (nekin saksalaisia), joku pyöräilytiimi ja Unkarin paraolympía joukkue leireilemästä.

Nuukamatkalaisten aikainen aamu

Sitä saa, mitä tilaa... Matkamme on Tjäreborgin kautta ostettu ja niinhän se on, että kaikilla on nykyään yhteistyökumppaneita kaikissa mahdollisissa muodoissa. Niinpä patja- ja peittofirma Purewool tekee yhteistyötä Tjäreborgin kanssa.  Mainoskikkana tietenkin ne kolme perinteistä porkkanaa: halvemmat hinnat kuin Suomesta ostettaessa, maksu vasta kotimaahan palattua ja edullinen tarjous kahdesta eri retkivaihtoehdosta. 

Tuon retkitarjouksen saa käyttää yhteen retkeen per loma ja vaihtoehdot olivat joko la Gomeran retki tai Teiden retki. Nuukamatkaliset laskivat nopeasti, että Teiden retken saa ilmaiseksi, jos käy kuunetemassa nuo peittopuheet. Mitenkähän tuon nyt muotoilisi selkeämmin suomeksi, olisimme joka tapauksessa lähteneet tuonne la Gomeran retkelle vaikka täydellä hintaa, mutta nyt kun käytämme alennuksen siihen, saamme Teiden reissun ikään kuin samaan rahaan.

Ainoa pikkuinen miinus tuossa on se, että nouto hotellista on kello kuudelta ( kyllä luit aivan oikein, kello 06:00 aamusta). Paikalla kuulemma tarjotaan kevyt aamupala ja peittoesittely kestää tunnin verran. En tiedä ovatko he laskeneet sen varaan, että ihmiset lankeavat lomalla helpommin kaikkiin tuollaisiin tarjouksiin  ja ehkä väsyneenä myös helpommin kuin pirteänä. No ihan sama, minun kohdallani iskevät kyllä kirveensä kiveen, minä olen huono uhri tarjouskauppiaalle ja vielä huonompi kun joudun lomalla nousemaan epäinhimillisen aikaisin. Pitää vaan varata mukaan riittävän terävät korot, joilla astua Tomin varpaille, jos hän sattuisi olemaan kauppoihin kallistumasta (mitä tosin kyllä epäilen kovasti). Tähän voi vain todeta, että mitä sitä ei nuuka ihminen tekisi säästääkseen.

Kerromme sitten tuolta selvittyämme, miten kävi.
 - Päivi

Lazy day

Tänään olemme viettäneet todellista lomapäivää: nukkuneet pitkään, syöneet myöhäisen aamiaisen, ostaneet kortteja ja kirjoittaneet niitä sekä tietenkin ottaneet aurinkoa hyvin varustautuneita. Tomilla suojakerroin 50 ja 30, minulla 5.

Saimme hetken jopa pitää koko kattoallas alueen itsellämme. Täällä kun on kaksi allasaluetta, toinen isompi sisäpihalla ja pienempi, rauhallisempi porealtaineen viidennen kerroksen kattotasanteella. Ilmeisesti ihmiset eivät oikein ole löytäneet tuonne, vaan keskittyvät kiistelemään tuoleista tuolla sisäpihan altailla.

Kun aurinkoa ja lämpöä oli nautittu yhden päivän tarpeeksi, niin lähdimme kiertelemään la Caletan kalastajakylää. Pieni kylä, mutta aivan valtavasti portaita, kapeita kujia ja mielenkiintoisia kulkureittejä, jotka aivan odottamatta päättyivät jonkun portille. Koskaan ei tiennyt jatkuiko kävelytie kulman takana vai onko siellä odottamassa laavakiviröykkiö. Muutaman kerran joku fiksumpi olisi varmaan jo kääntynyt takaisin, mutta me päätimme jatkaa matkaa, mikäli vain kuvittelimme selviävämme jotenkin takaisin tielle. Hyvänä esimerkkinä näistä tilanteista portaat, jotka johtivat tuollaiselle 10 metriä pitkälle ja 3 metriä leveälle rannan kaistaleelle, josta nousivat portaat seuraavan talon portille, mistä ranta kääntyi vielä louhikkoisempana ja kapeampana talon kulman taakse. Jos emme olisi tuolla kauempana kulman takana sinne kurkkiessamme nähneet kalastajia, niin varmaan palanneet takaisin. Päättelimme kuitenkin, ett heidänkin on jostain ollut pakko tulla sinne, sillä tietojemme mukaan täkäläiset onkimiehet eivät osaa lentää, joten jatkoille matkaa ja niinhän sieltä sitten löytyi portaat, joita pitkin pääsi kipuamaan jalkakäytävälle.

Tuossa pienessä ehkä viisi kertaa viiden korttelin kokoisessa kylässä on ainakin 20 erilaista ravintolaa. Osa isompia, os sellaisia,että niissä on vain kolme tai neljä pöytää. Pistämme kuvia kylästä julkaisuun ihan omana juttunaan, tähän saatteksi lisäämme vain kuvan yhdestä talonvahdista, jonka rauhaa turistit häiritsivät. Ja me siis tosiaan kuljimme rantaa pitkin tuon talon alapuolelta ja koira oli tuossa talon pihan tasalla, me taas pari metriä alempana.

 

Unohdus

Mukava huomata, että mukaan on tullut pakattua kasoittain turhaa tavaraa ja joitain tärkeää on unohtunut. Nimittäin osoitekirja on jäänyt kotiin. Olemme tänään kirjoittaneet kortteja ja osoitteet on arvottu ulkkomuistista lähinnä sopiviksi - toivottavasti tulevat perille.

Fanni ja Ievuskainen, jos luette tämän niin laittakaa osoitteenne Tomille tekstarina, niistä emme olleet niin varmoja, että olisimme uskaltaneet jättää korttine Correioksen huomaan.

Estacion de Guaguas

Hullut Suomiset ovat tänään ehtineet moneen paikkaan. Aamu alkoi aamupalalla, jota on tarkoitus myöhemmin esitellä paremmin, sen verran on kuitenkin pakko todeta, että ananakset olivat purkista (nyyh...), pekoni keskinkertaista ja appelsiinimehu luokkaa menettelee, sen sijaan leipä ja leikkelevalikoima olivat erinomaisia ja churrot ihan loistavia.

Huomasimme, miten naapuripöydän ihmset vaikuttivat "meikäläisenoloisilta" ja kyllä vain, suomalaisiahan he olivat. Tapasimme myöhemmin käytävällä ja huomasimme paitsi asuvamme melkein naapureina myös olevamme menossa samaan tervetulotilaisuuteen Playa de las Americakseen. Äkkiähän siinä sitten sovittiin taksitreffit eli menimme yhteisellä taksilla tuonne tervetulotilaisuuteen. Nuukuus kun on hyve ja tuolla konstin matka tuli kustantamaan vain 3,50€ hengeltä.

Tervetulotilaisuus oli suunnilleen samanlainen kuin odotimmekin eli hirveästi asiaa, jota osa kuunteli kiinnostuneena, osa juoksi edestakaisin eikä kuunnellut yhtään (siis aikuiset ihmiset). Ainoa pieleen mennyt veikkaus oli appelsiinimehu, sillä tarjolla oli paikallista kuohuviiniä ja greippimehua, jonka paikallisuudesta ei ole tietoa.

Oppaat vaikuttivat iloisilta ja innokkailta ja vakuuttivat olevansa aina käytettävissä, kun apua tarvitaan. Retkikohteet oli tietenkin perinteiseen tapaan kehuttu kaikin mahdollisin superlatiivein, mutta se mikä oli erikoista, oli se, että he myös kertoivat, miten noihin paikkoihin pääsee muutenkin kuin heidän retkillään esimerkiksi vaikka bussilla.

Niinhän me itse asiassa olimme suunnitelleet tekevämmekin eli liikkuvamme paikallisilla busseilla ympäri saarta. Oppaat kertoivat miten ja mistä bussilippuja saa ostaa ja millä bussilla pääsemme hotellille.

Ensimmäinen ja tärkein ostettava oli kuitenkin väylä maailmalle eli internet yhteys. Kuten tuossa jo aikaisemmin mainitsinkin, niin hotelli harrastaa muutamissa asioissa suoranaista rosvousta ja yksi niistä on huoneessa oleva wi-fi, joka olisi maksanut 100€ kuukaudessa varsin surkealla nopeudella. Tässä kohtaa voisi todeta, että taas tuli opittua asia, jota ei tajunnut ennen. Älä purematta usko sitä, jos hotelliesittelyssä lukee ilmainen wi-fi, vaan tarkista, millä nopeudella ja missä ko. herkkua on tarjolla. Täällä tuo mainittu ilmainen wi-fi toimii ainostaan reseptionin alueella ja on nopeudeltaan luokkaa vanha modeemi... Eivät siis yhtään valehdelleet, kun väittivät, että sellainen on, toimivuus vaan on vähän muuta kuin on ajateltu. Koska täällä ei myöskään tunneta rajatonta surffaamista (eläköön Suomi ja nopeat, rajattomat nettiyhteydet), on liittymämme sellainen, jossa on tietty määrä dataa kuukauden käyttöajalle. Saattaapi olla, että jäävät Skype-puhelut huomattavasti vähemmälle kuin alunperin
oli ajateltu :-(.

Samalla kun haeskelimme parasta liittymävaihtoehtoa, kiersimme puolet Play de las Americasin keskustasta ja poikkesimme lounaalla McDonaldsissa. Syy valintaan ei ollut gourmet-ruoka, vaan ilmainen wi-fi, jolla päästiin etsimään nettiliittymiä myyviä liikkeitä. No, tuli sitten samalla hoidettua se Big Mac-indeksin tarkistuskin eli valuuttakurssi täällä on on 6,20 hampurilaista ei kun siis euroa.

Toisen puolen keskustaa kiersimme sitten siinä vaiheessa, kun etsimme linja-autoasemaa. Uskomatonta kyllä, saimme navigoitua itsemme kartan ja maamerkkien (meri tuolla ja tuolla, Teide tuolla) avulla perille. Hauskinta oli ettei se sitten todellakaan ollut mikään busstation tai sinne päin viittaavaa eli ei ihme, etteivät kehittyneemmät järjestelmät aka kännykän karttaohjelma tunnistaneet ko. paikkaa. Se kun sattuu täkäläisittäin olemaan Estacio de Guaguas... vähän sama juttu kun aikanaan etsimme postia Riossa, emmekä tajunneet, että se on Correios eikä Poste, Post tai mitään sinnepäin. Täältä on kyllä Correios ja korttikauppa pongattu eli saattaapi olla, että jos huomenna on se luvatut + 30 astetta, niin löhöämme altaalla kirjoittamassa kortteja.

Täällä bussimatkustaminen on sikäli helppoa, että kun kyseessä on n. 50x120km kokoinen saari, niin eksymisen vaara on pienempi kuin isommissa alueissa. Tämän vuoksi bussimatkustaminenkin on helppoa, bussissa kun lukee selkeästi, minne se on menossa ja mistä tulossa sekä linjannumero sen verran isoilla puukstaaveilla, että varmasti näkyy. Bussipysäkit ovat selkeitä ja niissä on paitsi merkinnät siitä, mitkä linjat sitä kautta kulkevat, myös aikataulut, milloin busseja tulee ja menee. Matkalippuvaihtoehtoja on käytännössä kaksi, se perinteinen osta kuskilta lippu ja sitten Bono-kortti. Bono-kortti on siis ennakkoon linja-autoasemalta ostettava kortti, jolle voi ladata rahaa 15, 25 tai 50€. Samaa Bono-korttia voi käyttää useampi henkilö eli se soveltuu loistavasti perheelle tai porukalle yhteiseen käyttöön. Kortti vaan leimataan lukijassa niin monta kertaa kuin on matkustajia. Kortilta vähenee saldoa sen mukaan, minne, milloin ja montako henkilöä matkustaa, lukija kertoo jäljellä olevan saldon. Uusi kortti haetaan taas sitten, kun vanha on loppu. Emme huomanneet katsoa, miten paljon bussimaksu oli Estacion de Guagualta tänne hotellillemme, joka siis sijaitsee n. 7km Playa de las Americasin ulkopuolella lähellä pientä kalastajakylää nimeltä la Caleta (meillä on ilmeisesti tietyt taipumukset; paikassa pitää olla vuoria, rantaa, meri ja mielellään hotelli lähellä kalastajakylää vrt. Praia do Forte :-D). Tomi oli ollut katsovinaan, että maksu olisi ollut 2,50€ nenältä eli varsin kohtuullinen. Samalla kortilla pääsee saarella mihin vaan, kaikkialle kun kuljettavat Titsan vihreät bussit. Kerromme sitten tarkemmin, kun olemme käyneet Santa Cruzissa ja Amerikaksen keskussa niin, että olemme nähneet, mitä ne todelliset bussilipun hinnat ovat.

Netti olis kiva juttu - edullisesti :)

Matkaa varatessa, oli yhtenä kriteerinä että netti olis kiva juttu, varsinkin koska jo silloin ajattelimme tehdä tätä blogia ja ilman nettiä se ei onnistu. Kuten myöskään skype puhelut eivät ilman nettiä onnistu.

Hotellin tiedoissa luki että juu, wifi (langaton netti) löytyy, hyvä koska kaikista hotellivaihtoehtoista ei wifiä löytynyt. Tästä Jardin la Caletasta ne löytyivät... todellisuus sitten olikin seuraava: Vapaa netti löytyy vastaanoton läheisyydestä (10m säteellä vastaanoton tiskistä) ja sen nopeus on huimat 32 kbps. Vertailuna suomen tilanteeseen, Saunalahden "ilmainen" langaton netti, joka on puhelinliittymässä on mukana ilman lisämaksua on nopeudeltaan 256 kbps eli noin 8 kertainen verrattuna tähän vastaanoton langattomaan. No saihan huoneeseekin sitten netin, joka täällä on hinnoiteltu eri perusteella mitä suomessa, suomessa nettiä myydään nopeudella eli montako megatavua sekunnissa se maksimillaan pystyy siirtämään, täällä taasen ei nopeuksista puhuta, vaan paljonko siirrät dataa kuukaudessa.

Koska hotelli pyysi 6euroa päivässä, 12e 3 päivässä ja 25e Viikosta, tuntui 100e 4ltä viikolta turhan suurelta maksulta.

Ei muuta kuin etsimään paikallista prepaid (ennakkoon maksettua) nettiä, ensiksi kysyimme Tjäreborin helppinumerosta, mitä vaihtoehtoja olisi prepaidin hankkimisen suhteen. Sonja vastaili että ettei suoralta
kädeltä osaa sanoa ja kertoi että paikallisia operaattoreita ovat (Movistar, Lebara ja Vodafone). No
suuntasimme heti Tjareborgin tervetuliais esittelyn jälkeen Play de la Americasin keskustaan etsimään jotain
noista nettiä myyvistä operaattoreista. Vaikuttaa siltä, että todella vähän on operaattorien omia myymälöitä (kuten suomen DNA:n, Soneran tai Elisan omia myymälöitä) vaan täällä suurin osa lienee pienten jälleenmyyjien käsissä.

Kun löysimme ensimmäisen pikkuliikkeen, hän tarjosi Lebaran prepaid liittymää, hinnat menivät 1 gigatavun, 2 Gigatavun ja 3 Gigatavun "paketeissa" eli 1GB maksoi 20e, 2GB maksoi 35e ja 3 GB maksoi 45e ja on voimassa 30 päivää ensimmäisestä käytöstä.

Emme ostaneet ensimmäiseltä koska halusimme tietää mihin hintaan kilpailijat myyvät sitä... eiku etsimään seuraavaa myyjää... tuntui siltä että ne olivat kadonneet kuin maan nielemänä, sitten kysyimme eräältä intialaiselta elektroniikkaa myyvältä myyjältä ja he neuvoivat meidät liikkeeseen joka myisi prepaidia saatesanoinaan "Movistar is the best", mutta ohjeistakaan huolimatta, ei löydy.

Sitten Päivi bongasi "kultaiset kaaret" pikaruokaketjun ravintolan, jossa on ilmainen netti syöville asiakkaille ja suuntasimme sinne - että voisimme etsiä netistä teneriffalaisia liikkeitä jotka myyvät nettiliittymää. Syötyämme ja surffattuamme löysimme työllä ja tuskalla liikkeen osoitteen ja se oli noin 780metrin päästä meistä. Eikun kävelemään sinne ja etsimään, osoitteen kohdalla ollessamme - pyörimme kuin orpo piru torilla, kun ko. osoittesta ei liikettä näytä olevan. Sitten Päivi huomasi että "tuonne maan alle, kellarikerroksessa on ostoskeskus" - jonne suunnistimme, ja kas, siellä oli oppaiden suosittelema elektroniikka liike VISANTA - MUTTA ei mainintaakaan, että he myisivät nettiliittymiä. Kysyimme sieltä ja myyjä ohjasi seuraavaan liikkeeseen jonka nimi oli Macy Digital, sieltä löytyi netti liittymä joka oli Lebara operaattorin ja saatesanoilla "the best internet connection".

Koska alkoi olemaan jo myöhäinen iltapäivä ja jalat melkolailla poikki, päätimme ottaa liittymän sieltä, koska hakeminen olisi taas kestänyt ja lopputulos olisi voinut olla + - 0.

Otimme liittymän 3 GB siirtomäärällä ja se maksoi 45e sekä se on voimassa 30pv - joka riittää meille niin aikansa kuin tiedonsiirto määränsä puolesta. Nyt voidaan soitella skypepuheluita kotiinpäinkin. Voin suositella tätä Macy Digital liikkeen vanhempaa miestä, hän puhuu hyvää englantia ja laittoi nettiliittymän toimimaan heti tabletissa (HUOM! nettiliittymän aktivointiin tarvitaan henkilötodistus, meillä oli passi mukana, kun luin sen tarpeellisuudesta aikaisemmin jostain) - Veikkaan että sillä varmistetaan se, jos prepaidia käytetään laittomasti johonkin, nyt kun henkilötiedot on operaattorilla tiedossa, tiedetään kenelle liittymä on myyty.
 
Itse ei tarvinnut kuin odotella tiskin takana ja katsella mitä liikkeessä oli myynnissä (kameroita, tietokoneita, tableteita (ei apteekkitavaraa! :)) jne tietokone tavaraa - lattiasta kattoon asti.

Kun asetukset oli myyjä tehnyt ja netti testattu, kauppamies kun oli, alkoi tarjoamaan tablettiin virustorjuntaa ja suojakalvoa. Mutta Kiitos ei, ei tällä kertaa. Yleisesti ottaen jäi koko hommasta hyvä maku ja nyt sitten ollaan soiteltu ja kirjoiteltu lebaran liittymällä kotiin - homma tuntuu toimivan.

Ähäkutti, hotelli jäi ilman 100e nettiä ja saimme korvaavan tuotteen hintaan 45e + vaivaa + (7e taksikuluja, jotka tulivat, kun tultii toisen suomalaispariskunnan kanssa kimppataksilla La Caletasta, Playa de la Americakseen.

Samalla tuli Playa de la Americaksen keskusta hieman tutummaksi.

Naisen vaisto

Ensimmäinen aamu täällä, joten lähdimme kiertelemään paikkoja tuonne pienen kalastajakylän suuntaan.
Tomi yritti epätoivoisesti ehdotella pääkadulla pysymistä, mutta minun naisen vaistoni vaati välttämättä
suuntaamaan sivukadulle tietystä kohtaa ja kas vain, mitäs sieltä löytyikään:

Laukkukauppa, olisihan se pitänyt arvata...

EDIT: pakko lisätä, että samanlainen ilmiö koettiin Playa de las Americasissa, kun etsittiin bussiasemaa. Jälleen minulle iski pakottava tarve päästä tietylle kujalle ja kas, sieltä löytyi kenkien outlet.

Nyt ei vielä ostettu kummastakaan mitään, mutta molempiin palataan vielä ihan varmasti.

Vannon ja vakuutan, etten ollut katsonut kummastakaan liikkeestä mitään etukäteistietoa, niiden seireenit vain olivat virittyneet minun aaltopituudelleni...

-Päivi

Espanjalaiset rosvot

Ikuisuudelta tuntuneen lentomatkan jälkeen Olemme saapuneet hotelliin ja melkein päätyneet espanjalaisten rosvojen käsiin... No, ehkä tuo on ylidramatisoidusti sanottu, vaikka siltä se tuntui. Ensimmäinen rosvous olisi kohdistunut hotellimme wi-fiin, matkatoimiston esitteessä sanottiin sujuvasti, että ilmainen wi-fi löytyy. Juu, niin tosiaan löytyy, hotellin aulassa ja todella hitaana - ei riitä esim. kuvien siirtämiseen blogiin... tai siis riittää, jos malttaa istua aulassa 24/7 odottamassa bitin liikkumista ja sitähän me emme aio tehdä. Huoneeseen olisi saanut ostaa vähän nopeamman kaistan, mutta kun kuukauden hinta on sama kuin vuoden Suomessa, niin kiitos, mutta ei kiitos. Jotain muuta vaihtoehtoa pitää katsella.

Muutenkin täällä hotellissa on hinnoilteltu kaikki palvelut todella suolaisiksi. Hyvänä esimerkkinä tallelokero, jotka useimmiten ovat ilmaisia tai kohtuullisesti hinnoiteltuja, maksaa täällä parikymppiä viikko. No, se on tietty hyvä pyytää, kun tietää, etteivät ihmiset voi täältä lähteä viemään tavaroita kavereiden luo naapurihotelliin, mikä olisi mahdollista jossain tuolla keskustassa. Täällä kun on yksi ainoa hotelli, joten joka tänne on erehtynyt tuntee sen myös lompakossaan.

Vielä en ole perehtynyt siihen, mitä pesulapalvelut maksavat, mutta veikkaanpa, että ainakin tuplasti sen, mitä keskustassa.

Turha kai sanoa, että harmittaa paljon - tämä netitön tilanne hidastaa blogin päivittymisen toistaiseksi olemattomiin.

Hei me lennetään!

Hei me lennetään!

Tosin tämä lento saattaa olla hieman tylsempi kuin elokuva esikuvansa, jossa aikas moni asia meni "vähän" pieleen...

voit tarkistaa miten se Hei me lennetään... elokuvassa lento hoitui...


Tsäre... tärej... mutta Tjäreborg kyllä hoitaa homman kyllä.

Lennolla DK 7815 mennään.

Mutta, nyt on turvavyö kiinni ja lähtökiihdytys alkaa kohta.

Moi Moi!

Lentokentän aamu

Olemme siis saavuttaneet Helsinki-Vantaan lentokentän, yöbussin kuski pääsi kiihdyttelemään tyhjillä teillä sen verran reippaaasti, että olimme kymmenisen minuuttia etuajassa perillä. Kun vielä matkalaukkutarrojen tulostuskin sujui ripeästi, meille jäi loistavasti aikaa katsella ympärillemme ja ihmetellä lentokentän aamua.

Tulimme kentälle 3:35, jolloin täällä vallitsi pimeys ja hyvin rauhallinen olotila. Ihmiset torkkuivat penkeillä, valot olivat poissa päältä ja vieno vastakeitetyn kahvin tuoksu leijaili nenäämme. Kun olimme saaneet kahvikupposet eteemme, kuului ensimmäinen korkojen kopse ja lentoemäntien aikaisin lintu lenteli työpisteeseensä. Sen jälkeen kenttä heräsi elämään kuin itsestään, valot pamautettiin päälle, ihmiset penkeillä alkoivat heräillä ja venytellä itseään aamukuntoon, lisää korkojen kopsetta kuului. Kuin taikaiskusta vartissa täällä olikin touhua ja tohinaa joka puolella, tiskit täyttyivät jonottajista, kahvilan tyhjät pöydät aamukahvin hörppijöistä ja joka puolelta kuuluu matkalaukkujen rullaamisen ääntä ja korkojen kopinaa. Loputon virta ihmisiä vaeltaa edestakaisin.

Ehkä meidänkin on kohta aika lähteä etsimään sitä luukkua, minne saamme matkalaukut pudotettua ja sen jälkeen turvatarkastukseen. Tiedä, miten kauan siellä taas menee, jos meikäläinen tutkitaan ja hutkitaan yhtä perusteellisesti kuin Hollannin matkalla. Olen mitä ilmeisimmin epäilyttävä persoona, koska turvatarkastus on kovin usein minusta kiinnostunut, enkä minä muuta yritä kuin korkeintaan parin vauvanruokapurkin kuljettamista ilman sitä lasta... (Tomia ei lasketa enää lapseksi, vaikka onkin välillä lapsellinen :) ) (Huomatkaa edellä oleva on sitten Tomin kommentti, ei minun).

Ihan sivumennen voidaan todeta, että lentokentällä oli tällä kertaa hyvää kahvia...Kahvikissojen aamu on sitä myötä pelastettu.

Miksi blogi?

Jos joku ihmettelee, miksi ihmeessä me jaksamme ja haluamme kirjoittaa blogia matkaltamme, niin kirjoitettakoon tähän vielä parin rivin verran perusteluita. Jossain vaiheessa on kyllä tarkoitus kuvien muodossa perustella sitäkin, miksi putkiremontti aiheuttaa halun paeta - tulossa on siis ennen ja jälkeen kuvia. Palataan kuitenkin takaisin siihen varsinaiseen aiheeseen, miksi blogi.

Ensimmäiseksi tällaiselle netissä tavanneelle ja netin kautta asiansa hoitavalle parille se on vähintäänkin luonteva itsensä ilmaisemisen kanava. Toisekseen blogista on varsin helppo teettää kirja ja se jos mikä laiskoille ihmisille sopii, kun on jo matkalla kirjoittanut tapahtumat ja tunnelmat freeseinä muistiin, niin ei tarvitse alkaa reissun jälkeen enää samoja asioita toistamaan uudelleen sillä kohtaa kun kokoaa valokuvakirjaa. Blogissa on sekä kuvat että tekstit valmiina, muuta kuin painoon vaan - paitsi Tomi tietenkin tekee pari päivää stilisointia, jota minä yleensä teksteistä vastaavana en edes välttämättä huomaa.

Kolmas ja luonteva syy on tietenkin se, että blogi on helppo tapa välittää kuulumisia kaikille, ei tarvitse soittaa montaa puhelua tai pistää montaa erillistä viestiä, vaan kaikki voivat käydä (tai jättää käymättä) tutkailemassa kuulumisia silloin kuin itselle parhaiten sopii.

Olisikohan noissa jo riittävästi perustetta siihen, miksi haluamme käyttää osan lomastamme kirjoittamalla blogia.

H-hetkeeen eli varsinaiseen reissulle starttaamiseen on nyt sitten puoli tuntia. Tästä se todenteolla alkaa. On muuten ollut erittäin mielenkiintoinen ilta matkalaukkuvaa'an ja tavaroiden kannsa: "Jos mä siirrän tämän tohon laukkuun ja tuon tonne, niin mitä se sitten painaa..." "Jos noi laukut on sun ja nämä mun, niin sitten ne alittavat painorajat, paitsi jos..."

Mistä ihmeestä?

Kysyn vaan, että mistä ihmeestä rakas puolisoni oli löytänyt niinkin mielenkiintoisen taustan kuin tässä blogissa oli alkuun käytössä (tai siis ei tarvi kysyä, kyllä se on ihan bloggerin valikoimista poimittu). Heti kun Tomi selkänsä käänsi, niin menin sitten vaihtamaan taustat, katsotaan mikä meteli tulee, kun olen mennyt peukaloimaan blogin ulkonäköasetuksia, ne kun ovat yleensä Tomin heiniä.

Jotenkin vaan tuollainen merenranna sininen tuntui tässä kohtaa huomattavasti houkuttelevammalta kuin se tyrmäävän musta, mitä aiemmin oli tarjolla. Kuten huomaatte ajatukset on jo auringossa ja palmuissa ja sinisessä meressä ja lomassa :-D.

- Päivi

Infoähky

Koska jokainen itseään kunnioittava matkaopas kyllästää opastettavansa matkapaikan faktatiedoilla, jos ei jo matkalla lentokentältä hotelliin, niin viimeistään tervetulotilaisuudessa. Tapahtuma, josta useimmat moneen kertaan samassa kohteessa reissanneet ymmärtävät paeta heti appelsiinimehunsa siemaistuaan tai viimeistään siinä vaiheessa kun puhelias Pihtiputaan mummo avaa kyseliään arkkunsa...

Yleensä nämä puheet vilisevät nimiä, numeroita ja vuosilukuja siihen tahtiin, että suorastaan heikottaa. Tosin saattaa olla, että puolta porukasta ei kiinnosta ja se toinen puoli ei kuule ensimmäisen puolikkaan kovaäänisten ääntelyn takia, mutta koska se nyt vaan kuuluu asiaan, niin asiat kerrotaan.

Niinpä mekin otamme pikkuisen ennakkoa ja pistämme tähän ennen reissuun lähtöä luettavaksi Kanariansaaret faktaa ja samalla tietenkin sivistämme itseämme myös. (Suomeksi: Kyllästytämme ne harvat lukiat jotka ovat tähän asti lukeneet blogiamme..)

Kanariansaarethan (Islas Canarias) on Espanjan kuningaskuntaan kuuluva  itsehallintoalue, joka koostuu seitsemästä tulivuoriperäisestä saaresta, jotka sijaitsevat Afrikan rannikolla. Siitä, mistä saaret ovat saaneet nimensä liikkuu kaksi erilaista tarinaa, mutta kumpikaan ei kerro, että nimi olisi peräisin kanarialinnulta. Sen sijaan vanhemman, roomalaisen historioitsija Pliniuksen julkaiseman version mukaan saaret ovat saaneet nimensä villikoirista, joita saarilla oli paljon (koirahan on latinaksi Canis). Toinen versio sanoo nimen olevan peräisin Canary-hylkeistä. Tiedä sitten, kumpi on oikein, molempia versioita liikkuu ainakin netissä suunnilleen yhtä paljon.

Laajempana kokonaisuutena Kanariansaaret kuuluvat Makaronesian saariryhmään, johon kuuluu seitsemän Kanariansaaren lisäksi Portugalille kuuluvat Azorit, Madeira ja Selvagenssaaret sekä itsenäinen valtio Kap Verde. Asuttuja saaria on yhteensä 28 ja asumattomia vain muutamia, kuten Selvagenssaaret, Desertassaaret Madeiralla sekä Santa Luzia Kap Verdessä.

Tomi: Taitaa olla aitoa faktaa, koska nyt jo haukotuttaa kun luen tätä... :)

Seitsemän Kanariansaarta puolestaan jakautuvat niin, että neljä läntisintä (Tenefiffa, La Palma, La Gomera ja El Hierro) muodostavat Santa Cruz de Tenerifen maakunnan. Kolme itäisintä saarta (Gran Canaria, Lanzarote ja Fuerteventura) puolestaan muodostavat  Las Palmasin maakunnan.

Saarten alkuperäisasukkaita olivat guanchit siis afrikkalaisten berberien jälkeläiset, ranskalaiset valloittivat osan saaristoa 1400-luvun alussa, mutta Espanjan merimahdin kasvaessa kaikki saaret siirtyivät espanjalaisten hallintaan vuoteen 1495 mennessä, jolloin alkuperäisasukkaat orjuutettiin. Osa heistaä kuoli tauteihin, kuten isorokkoon, joita valloittajat toivat mukanaan ja hengissä selvinneet sulautuivat valtaväestöön pikkuhilljaa. Espanjan merimahdin kasvu tarkoitti myös sitä, että Kanariansaarista tuli tärkeä välietappi, ns. "viimeinen pysähdyspaikka" matkalla uuteen maailmaan eli Etelä-Amerikkaan, jossa saapumissatama puolestaan oli Salvador de Bahian satama Brasiliassa Kaikkien pyhien lahden (Baía de Todos os Santos) rannalla, mistä lisää täällä, KLIK. Vuonna 1821 saarista tehtiin Espanjan provinssi ja Santa Cruz de Tenerifen kaupungista tuli pääkaupunki .

Saarten talous perustuu turismiin ja trooppiseen maanviljelyyn (banaanit ja tupakka). Saarilla käy vuodessa 10 miljoonaa turistia (tänä vuonna siis kymmenen miljoonaa + kaksi turistia :-D). Turistien lisäksi saarilla on toki myös paikallisia asukkaita, vaikka nämä lienevätkin parhaan turistisesongin aikaan vähemmistössä, sillä saarilla on yhteensä n. 2,1 miljoonaa asukasta, joista vajaa miljoona Teneriffalla.
 
Shoppailijan paratiisiksikin Kanariansaarian on kehuttu. Siihen on syynä se, että Saaret kuuluvat Euroopan unionin tullialueeseen, mutta eivät kuulu EU:n veroalueeseen. Tämä mahdollistaa verovapaiden tax-free -ostosten tekemisen, vaikka Kanariansaarille matkustettaisiin EU:n sisältä. Lisäksi kosmetiikan arvonlisävero on 0 eli saattaa olla, etä mukaan päätyy pari hajuvettä, muutama kynsilakka ja muuta mukavaa. Lisäksi aluella matkustanut työkaverini vihjasi, että kosmeettisista tuotteista nimenomaan Aloe Vera on saarilla paljon käytetty supertuote, josta tehdään myös erilaisia voiteita yms. joita kannattaa ostaa tuliaisiksikin.

Sitten se varsinainen Teneriffa osuus niille, jotka mahdollisesti ovat jaksaneet lukea tänne asti.

Tomi: Hzzz... krooh, pyyyh....

Teneriffa on siis Kanariansaarten suurin saari ja sen suurin kaupunki Santa Cruz de Teneriffe on samalla myös maakunnan pääkaupunki. Asukkaita oli siis se vajaa miljoona ja pinta-alaa 2 032 km² eli hiukan vähemmän kuin Porilla (1 704 km²) ja Tampereella (689,6 km²) yhteensä.

Saarella sijaitsee koko Espanjan korkein vuori, 3 718 metrin korkeuteen yltävä tulivuori Teide. Vuorelle pääsee hyvällä ilmalla ylös köysirataa pitkin Las Cañadasin kraatterialueelta. Eli vuorossa on jälleen kerran tuskallisia hetkiä kiikkerässä köysiratavaunussa, kai sekin on yhden sortin hulluutta, kun ei vaan voi olla menemättä, vaikka kuinka hirvittäisi.

Se mitä Teneriffan historiasta mielelläni unohtaisin on se, että  Teneriffalla on tapahtunut maailman tuhoisin lento-onnettomuus, kun kaksi Boeing 747 -konetta törmäsi toisiinsa pohjoisen lentoaseman kiitotiellä vuonna 1977 ja 587 ihmistä sai surmansa. Meidän onneksemme Teneriffalle on tuon onnettomuuden jälkeen rakennettu myös toinen, eteläinen lentoasema, jossa on yleensä paremmat sääolot (siis vähemmän sumua) ja meidän lentomme kulkevat sen kautta.

Vähemmän sumua etelässä on seurausta siitä, että Teneriffan eteläinen osa on varsin kuiva verrattuna kosteaan ja hedelmälliseen pohjoiseen, jossa Atlantilta puhaltavat tuulet tuovat kaivattua sadetta. Teiden rinteet pysäyttvät sateet tuonne saaren pohjoisosiin ja eteläisellä puolella viljely tapahtuu pitkälti keinokastelun avulla. Samalla se myös tarkoittaa sitä, että saaren eteläisellä puoliskolla on tarjolla varmemmin auringonpaistetta kuin pohjoisessa (ja tästä syystä turistit kertyvät sinne etelään)

Teneriffaa reunustavat pehmeähiekkaiset rannat. Tulivuori Teiden ympäristö on luontomatkailijoiden suosiossa.  Teneriffan perinteisin lomakohde on saaren pohjoisosassa sijaitseva Puerto de la Cruz. Suosituimmat Teneriffan lomarannoista ovat Playa de las Américas ja Los Cristianos (nämä löytyävt sieltä saaren eleläosista). Teneriffan nähtävyyksiin kuuluvat mm. Espanjan korkein vuori, Teide, joka on 3 718 m merenpinnan yläpuolella. Toinen suosituimmista ja tunnetuimmista nähtävyyksistä on Puerto de la Cruzissa sijaitseva Loro Parque -eläintarha, jossa on kaiketi maailman suurin papukaijapuisto, sekä maailman suurin valaiden allas, OrcaOcean. San Cristóbal de La Lagunan kaupunki on Unescon maailmanperintökohde.

Santa Cruz de Tenerifen maakunnassa on kolme Espanjan kansallispuistoa: Caldera de Taburiente La Palmalla, Garajonay La Gomeralla ja Teide Teneriffalla. Olisi tietysti aivan mahtavaa päästä käymään kaikissa kolmessa, mutta mitään pakkotavoitteita emme lomallemme halua asettaa.

Teneriffalle on muilta Kanarian saarilta säännöllistä lautta- ja kantosiipialusliikennettä, lisäksi on saarten välisiä lentoja, mutta koska ne laskeutuvat pääsääntöisesti sinne pohjoiselle lentokentälle, taidamme jättää väliin. Mikäli netin ihmeelliseen maailmaan on uskomista, niin bussimatkailu Teneriffalla on edullista ja mahdollista jopa turistille (vrt. Rio, jossa turistille ei suositeltu bussien käyttämistä) eli sitäkin varmaan tulee kokeiltua ja siitä raportoitua ihan käytännössä. Taksien kanssa kuulemma kannattaa olla tarkkana ja varmistaa, että autossa on mittari ja että se kytketään asianmukaisesti päälle.

Olisikohan tässä ollut kerraksi fakta ja vähän muutakin tietoa La isle de Eterna Primaverasta eli Ikuisen kevään saaresta kuten Teneriffaa myös kutsutaan.

Se vaan lähestyy...

Armoitettu lukija joka olet tälle sivustolle eksynyt.

Ihan ensiksi, Anteeksi ja Kiitos ;)

Lyhyesti sanottuna: olemme lähdössä reissuun ja siksi tämä blogi on "hyvää" jatkumoa aikaisemmille blogeillemme joita olemme internet atmosfääriin tuottaneet.

Jatkamme kuitenkin samalla linjalla, eli viljelemme teksteihimme kirjoitusvirheitä, tärähtäneitä kuvia ja vääriä paikan nimiä. Mutta suokaa se anteeksi meille amatööri turisteille.

Pyrimme kuitenkin kirjoittamaan silloin tällöin sivustolle asioita mikäli luoja ja netti suo sellaisen mahdollisuuden. Meiltä saa kyselläkin asioita ja pyrimme jopa vastaamaan niihin.

Terveisin

Nahan grillaajat Päivi & Tomi