maanantai 30. maaliskuuta 2015

la Gomera - päiväretki

Vaikka la Gomerasta on nyt jo tullut kirjoitettua ummet ja lammet, niin vielä yksi teksti aiheesta tulee, sen jälkeen lupaan jättää saaren hetkeksi rauhaan.

Lähdimme siis aamusta liikkeelle ja koska kerran kyseessä oli matkanjärjestäjän retki, aamu alkoi bussiajelulla ympäri Fanabeetä, Playa de las Americasia ja Los Christianosia ennen satamaan menoa. Satamassa saimme sitten liput Fred Olsen - varustamon trimaraanille. Laivalla oli useampia kahviloita ja erilaisia istumapaikkoja, vahinko vaan, että ikkunanpesijä oli hoitanut hommansa hiukan huonosti eli ikkunoiden läpi kuvaaminen oli yhtä tuskaa. Onneksi sentään jotain kuvia saatiin.


Laivamatka kesti kaikkineen sellaiset reilu 50 minuuttia. Laiva pääsi lähtemään myöhässä, koska lipuntarkastajat hoitivat hommansa perusteellisesti ja rauhallisesti ja matkustajia oli paljon...Tuo laiva siis lähti los Christianoksen satamasta ja saapui la Gomeralla saaren pääkaupunkiin San Sebastianiin.



Oppaamme muistutti meitä, että laivasta pitää olla sitten mahdollisimman nopeasti pois, jotta päästää lähtemään ripeällä tahdilla eteenpäin. No mehän sitten rynnimme laivasta ulos ja pääsimme kuin pääsimmekin starttaamaan ensimmäisten joukossa maantielle.Ensiksi ajoimme San Sebastianista pohjoiseen saaren itärannkoa Hermiguan laaksoon. Hermiguan laakso on saaren heldelmällisintä vilejyaluetta, jossa kasvatetaan trooppisia hedelmiä kuten banaaneja, mangoa, mangaa, papaijaa ja avokadoa. Koska laaksojen pohjat ovat pienia, on suurin osa vieljelymaista terassipengetrryksinä vuoren rinteissä.


 

 



Opimme tällä reisulla mm. sen, että yksi banaanipensas (se ei ole puu, vaan pensas, jonka lehdistä muodostuu puumainen varsi) kasvattaa elinkaarensa aikana vain yhden banaanitertun eli tuottaa yhden sadon. Tämän kasvamiseen pienestä taimesta valmiiksi sadoksi menee kaiken kaikkiaan 18 kuukautta aikaa. Banaani lisääntyy itsekseen eli juuriversot tai vastaavat nousevat edellisen banaanin lähelle. Yleensä banaanin viljelijät kasvattavat yhtä aikaa kolmea sukupolvea banaaneja; isoäitiä, äitiä ja tytärtä.

La Gomerahan on liki pyöreä saari, jonka halkaisija on n. 70km. Saaren pienoismalli varmaan antaa jonkinlaista kuvaa saaren pinnanmuodoista. Siis kuten on jo muutamaan kertaan mainittu, paljon jyrkkiä vuoren rinteitä, pieniä laaksoja ja kapeita serpentiiniteitä.

La Gomeralla on kuusi kylää ja vaikka maa olisi miten tiukalla, niin jokaisesta kylästä löytyy jalkapallokenttä. Sen verran tasaista plänttiä on aina oltava.

La Gomeran korkein laavatappi on nimeltään Kolumbuksen muna ja sen vieressä on vastaavasti sitten syvin rotko, jonka syvyys on n. 800m. Valitettavasti kuvat eivät juuri anna oikeutta saaren upeille maisemille. Lisäksi kuvaaminen on niin tuurista kiinni, meilläkin oli noin viiden minuutin pysähdys tuossa Kolumbuksen munan kohdalla, osa sai hienoja kuvia, mekin kohtalaisia, jotkut miettivät pari sekuntia liikaa ja taas oli usvahuntu edessä. Näkymä tosiaan vaihtui noin viidessä sekunnissa täysin paljaasta ihan sumuiseen, sitten sumu saattoi jäädä leijumaan munan ja rotkon ympärille minuutiksiki ja häipyä taas yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

Päivän aikana me ajelimme pitkin saaren itärannikkoa ja sieltä keskiosaan. Länsipuoli jäi kiertämättä, mutta oppaamme suositelli, että jos Gomeralle haluaa tulla pidemmäksi aikaa, kannattaa varata majoitus jostain lounais-rannnikon kylästä, sillä siellä on paljon pieniä idyllisiä majataloja. La Gomeralla on muuten yksi loistohotellikin Tecina, sellainen, jossa on oma golfkeskus.

Teneriffan ja la Gomeran välillä on samanlainen kissanhännän veto kuin Porin ja Rauman välillä, niinpä kun teneriffalaiset jaksavat kehua omistavansa saarten korkeimman vuoren, toteavat gomeralaiset, että sitä pitää tulla Gomeralle katsomaan, jotta todella näkee milltä se näyttää.  Kas tässä siis Teide Gomeralta kuvattuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti