Nykyisin tuota Lauri Silva metsää on jäljellä alle 10% saaren pinta-alasta ja siitäkin vähästä vuonna 2012 todennäköisesti tahallaan sytytetty tulipalo tuhosi neljänneksen. Palo jatkui kuivassa maastossa kuukausia ja jälki on tietenkin lohduttoman näköistä, kun tietää, että kyseisen matsän kasvaminen ennalleen vie vuosisatoja.
Tuo Lauri Silva eli laakeripuumetsä on tosiaan 20 miljoonaa vuotta vanha metsätyyppi, jota on enää muutamissa paikoissa maapallolla. Suurin noista alueista on la Gomeralla sijaitseva Garajonayn metsä. Nimitys Lauri Silva viittaa kahteen asiaan, vaikka kyseisessä metsätyypissä kasvaa paria kymmentä erilaista puulajia, muistuttavat niiden kaikkien lehdet laakeripuun lehtiä muodoltaan. Toiseksi Lauri Silva viittaa kahteen metsän tyypillisimpään kasviin tietynlaiseen myrttiin ja puukellokanervaan. Tuo puukellokanerva on todellakin nimensä mukainen, kanerva, joka kasvaa jopa viisi metriä korkeaksi puuksi.
Garajonayn metsä on siis tänä päivänä luonnonsuojelu aluetta ja myös UNESCOn maailmanperintökohde, koska se tosiaan on viimeiset rippeet siitä, mitä noista joskus koko Välimeren alueen peittäneistä laakeripuumetsiköistä on jäljellä. Metsän keskellä Laguna granden alueella on taukopaikka, jossa on mahdollista pitää pitää picniciä ja grillata merkityillä nuotiopaikoilla, muutoin metsässä saa vaeltaa erilaisia patikkapolkuja pitkin, joita on jokaiseen makuun, on helppoja, leveitä polkuja, joissa on vähän nousuja ja laskuja ja vaativia polkuja, joissa on kapeat polut, paljon nousuja ja laskuja. Leiriytyä Garajonayhin ei kuitenkaan saa, vaan yöksi täytyy etsiä majapaikka jostain muualta.
Toisaalta, kun ottaa huomioon metsän taianomaisen tunnelman, en ole lainkaan varma, haluaisiko kukaan sinne jäädä telttailemaan. Metsässä kun leijuu koko ajan sellainen epämääräinen sumu, joka siis on pasaatituulten tuomaa kosteutta ja jota sanotaan vaakasuoraksi sateeksi, sillä se tiivistyy puiden oksille ja hoitaa kastelun sitä kautta. Varsinaisia tavallisia sateita Garajonayssa ei juuri ole, vaan kaikki kosteutus tapahtuu tuon vaakasuoran sateen kautta. Se vesi, mitä kasvit eivät tarvitse, suodattuu hohkaisen maakerroksen läpi vulkaanisiin onteloihin (kyllä, la Gomera on tulivuori saari, kuten kaikki Kanariansaaret, se vain on ainoa, jossa tulivuoritoiminta on lakannut. Viimeisin tulivuorenpurkaus saarella oli noin kaksi miljoonaa vuotta sitten) ja toimivat la Gomeran makeavesivarastona. Jos ei olisi Garajonayn metsää, ei saarella olisi myöskään makeaa vettä.
Garajonayn metsän puiden tarkkaa ikää ei tiedetä, koska Kanariansaarilla kasvukausi on jatkuva. Tällöin puihin ei muodostu vuosirenkaita, eikä niiden ikää voida sitä kautta määrittää. Sammalen muodostumisesta ja muista mittauksista on päätelty, että vanhimmat puut ovat satojen vuosien ikäisiä.
Tässä kohtaa kuvat varmaan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten Garajonayn metsä ja pari turistia lisäksi.
Lopuksi vielä romanttinen tarina siitä, miten metsä ja samalla saaren korkein vuoren huippu, joka myös on Garajonay, saivat nimensä. Guanchien aikaan la Gomeran heimopäällikkö järjesti suuret juhlat ja kutsui vieraakseen myös Teneriffan heimopäällikkön perheineen. La Gomeran päälliköllä oli kaunis tytär Gara ja Teneriffan päälliköllä komea poika nimeltään Jonay. Nuoret tietenkin rakastuivat ja pyysivät vanhemmiltaan lupaa yhteisen elämän aloittamiseen. Lupaa ei tullut, vaan Jonay lähetettiin pika pikaa takaisin Teneriffalle ja nuorten käskettiin unohtaa toisensa. Ei se kuitenkaan niin helposti käynyt, ja Jonay karkasi kotoaan ja purjehti Garan luokse. Nuoret olivat vaikean ratkaisun edessä, he halusivat kunnioittaa ja totella vanhempiaan, mutta myös elää yhdessä. Niinpä he päätyivät epätoivoisen rakastavaisten ikiaikaiseen ratkaisuun. He vaelsivat seudun korkeimmalle vuorelle, jossa Jonay veisti molemmista päistä teloitetun seipään, jonka toisen pään työnsi Garan rintaan ja toisen omaansa. Sinne he kuolivat sylikkäin. Kun gomeralaiset heidät löysivät, päättivät he nimetä nuorten kuolinpaikan siis seudun korkeimman vuoren heidän mukaansa Garajonayksi. Myöhemmin nimi on laajentunut tarkoittamaan myös vuorta ympäröivää kansallispuistoa.
Oikea kirjoitusasu tuolle metsätyypille muuten on laurisilva, mutta en jaksanut alkaa tapella täppäriä vastaan, joka vielä kymmenennenkin korjauksen jälkeen muutti kirjoitusasun vääräksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti